Vuodesta 500 000 000 eaa

Eräänä vuoden 1967 kevätpäivänä aloitettiin geologi Vladimir Tassan johdolla Värskanlahden eteläkärjessä Õrsavanjärven rannalla poraustyöt, joiden avulla yritettiin päästä harvinaiseen maanalaiseen vesivarastoon. Koko kesän jatkuneen porauksen tuloksena päästiin vihdoin 470 metrin syvyyteen. Juuri siitä syvyydestä löydettiin Värskanlahden alta suuri luonnollinen kivikulho, jonka syvin akviferi oli muodostunut jo 500 miljoonaa vuotta sitten. Siellä piilevään kristallinkirkkaaseen veteen on liuennut miljoonien vuosien aikana hyödyllisiä mineraaleja maaperän kivilajeista. Ja se on tapahtunut täysin luonnollisella tavalla ja juuri sopivassa määrin. Geologien ennuste piti siis paikkansa, ja onneksi tätä harvinaista vettä oli runsaasti. Niinpä porakaivon yhteyteen rakennettiin muutaman vuoden päästä tehdas, jossa alettiin pullottaa luonnon mineraalivettä, joka tuli tunnetuksi Värskan vetenä.


Värska Originaal AS tänään

AS Värska Originaal perustettiin 1. kesäkuuta 1993. Yritys pullottaa ja markkinoi mineraali- ja

juomavettä, sekä muita juomatuotteita.

  • Yrityksellä on käytössä elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmä – standardi ISO 22000:2018
  • Kaivot ja tehdas sijaitsevat Nordic Natura -luonnonsuojelualueella
  • Tehtaassa on nykyaikaiset tuotantolinjat: 2 PET-linjaa, lasipullolinja, 5/7 litran linja
  • Juomien myyntimäärä vuodessa on 40+ miljoonaa litraa, yhtiön liikevaihto 10+ miljoonaa euroa
  • Värska Originaal AS työllistää Värskassa 75+ ihmistä
  • Yhtiö on paikallisten perheiden omistama yksityinen yritys



Vastuullinen toimija

Perusarvomme ovat:

LUOTETTAVUUS – suhtaudumme muihin kunnioituksella ja luottamuksella ja täytämme lupaukset
LAATU – varmistamme tuotteidemme vakaan laadun
PERINTEET – olemme aidon ja Viron ensimmäisen luonnon mineraaliveden pullottaja
YHTEISTYÖVALMIUS – olemme avoimia yhteistyötarjouksien suhteen
JOHDONMUKAINEN KEHITYS – kehitämme teknologiaa ja tehostamme tuotantoa


Ekologisuus tuotannossa on huomioitu mm seuraavilla tavoilla: yhtiöllä on käytössään rPET-tuotantoa, tehdas käyttää 100 % vihreä sähköä ja sillä on oma aurinkoenergia-asema.
Yritys arvostaa liikekumppaneitaan, työntekijöitään, osakkaitaan ja ympäristöä, jossa se toimii, luomalla työntekijöille vakaita työpaikkoja ja turvalliset työolot.